 |
English - Russian - Estonia |
|
|
|
|
| |
 |
Yritysesittely
Keraplast on rakennusalan muovituotteita valmistava yritys. Yhtiön asiantuntemus keskittyy erilaisiin päivänvaloratkaisuihin sekä paloturvallisuutta edistäviin savunpoistojärjestelmiin.Päätuotteita ovat savunpoistoluukut ja kattovalokuvut.Omakotirakentajille Keraplast toimittaa valokatteita.Yhtiö on myös muoviosien sopimusvalmistaja, tilaajina vene- ja valaisinteollisuus.
|
| |
 |
Liiketoiminta
Vuonna 2010 yhtiön liikevaihto oli 13,4 milj. euroa, josta viennin osuus oli neljännes. Pietarissa on ollut tytäryhtiö vuoden 2005 alusta lähtien. Yhtiön toimitusjohtaja on Seppo Nieminen ja hallituksen muodostavat Tapio Nieminen, Juha Nieminen, Seppo Nieminen Pekka Rytilä ja Kari Hintsala.
|
| |
 |
Henkilökunta ja omistajat
Konsernin koko henkilöstön määrä on 102. Keraplastin omistaa yhtiön perustajiin kuuluneen Tapio Niemisen perhe yhdessä yhtiön avainhenkilöiden kanssa.
|
| |
 |
Toimitilat
Tuotantotiloja on yhteensä 7500 m². Vuonna 2007 on modernisoitu kattovalokupujen valmistus. Investointi käsitti 800m² kokoisen tehdaslaajennuksen sekä saksalaiselta Geissiltä tilatun valmistuslinjan.
|
| |
 |
Vienti
Tärkeimmät vientimaat ovat Venäjä, Viro, Ukraina, Latvia, Liettua, Saksa ja Ruotsi. Tallinnassa sijaitseva partneri Malmerk Fassaadid AS toimii Keraplastin dealerina Virossa ja Latviassa. Pietariin on perustettu myyntiyhtiö "000 KERAPLAST". Ruotsin markkinoilla jälleenmyyjänä toimii Inflexor AB, Tukholma. Lisää
|
| |
 |
CE-merkityt tuotteet
CE-merkityt savunpoistoluukut kohottavat kiinteistön arvoa. Savunpoiston luotettava toiminta tulipalotilanteessa on tärkeää henkilö- ja esinevahinkojen ehkäisemiseksi. CE-merkki varmistaa, että luukut täyttävät euronormin vaatimukset. Lisää
|
| |
 |
Laatupolitiikka
Yrityksessä on voimassa oleva laatujärjestelmä. Linkki Inspectan sertifikaattihakuun.
|
| |
 |
Historia
Kaksi sodanjälkeiseen suureen ikäluokkaan kuuluvaa nuorta miestä saivat kipinän ryhtyä yrittäjiksi muovialalle. Tapio Nieminen ja Pertti Könönen päättivät vuonna 1971 perustaa osakeyhtiön, jonka yhtiöjärjestykseen kirjoitettiin ”kattovalokupujen ja muiden muovituotteiden valmistus”. Kattovalokuvut edustivat siihen aikaan modernia arkkitehtuuria. Lisää
|
| |
 |
Ympäristö
Yritys sitoutuu ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen. Lisää
|
| |
 |
Arvot
Yritykselle yli kolmekymmentä vuotta sitten luotu arvomaailma on osoittautunut pitäväksi. Lisää
|
| |
|
|
|
| |
| |
|