English - Russian - Estonia

     
 



Kaksi sodanjälkeiseen suureen ikäluokkaan kuuluvaa nuorta miestä saivat kipinän ryhtyä yrittäjiksi muovialalle.  Tapio Nieminen ja  Pertti Könönen päättivät vuonna 1971 perustaa osakeyhtiön, jonka yhtiöjärjestykseen kirjoitettiin ”kattovalokupujen ja muiden muovituotteiden valmistus”. Kattovalokuvut edustivat siihen aikaan modernia arkkitehtuuria. Tehtaalle löydettiin tilat Keravalta; Kuparikuja 6:ssa sijaitsevan omakotitalon kellarista. Yhtiön nimeksi valittiin Keraplast Oy.

Tasakattoisen arkkitehtuurivirtauksen ansiosta kattovalokuvut menivät hyvin kaupaksi ja jo seuraavana vuonna yhtiö hankki avarammat tilat Orimattilasta. Perustajaosakkaiden lisäksi firmassa oli pienosakkaina kymmenkunta rakennusalan henkilöä. Tämä omistajakunta säilyi aina vuoteen 2003, jolloin Keraplastin omistus järjesteltiin uudelleen sukupolvenvaihdoksen takia.